Search
Close this search box.

Lanzarote

Hyvä lomasaari

Vuodenajasta riippumatta päivälämpötila pysyttelee 20 ja 30 asteen välillä, ja tarjoaa näin pohjoismaalaiselle aina miellyttävät lomaolosuhteet. Suurin osa lukuisista rannoista on kultahiekkaisia, mutta myös pieniä, mustia laavahiekkarantoja löytyy. Uimarin kannattaa kuitenkin Atlantin voimakkaissa virtauksissa olla varuillaan. Kanarian saarista tämä on itäisin ja kooltaan vain n. 20×60 km, joten päästä päähän ajaa reilussa tunnissa. Tiet ovat saarella hyvässä kunnossa eikä ruuhkia ole. Saaren nykyinen pääkaupunki on Arrecife ja siellä on saaren ainoa korkea kerrostalo. Entinen pääkaupunki Tequise on nykyään viehättävä vanhanajan pikkukylä, joka houkuttelee turisteja myös vilkkailla sunnuntaimarkkinoillaan.

Tulivuorten vaikutus

Lanzarote on vulkaaninen saari, ja kannattaakin ehdottomasti ajaa läpi Timanfayan luonnonpuiston laavakentän, jossa mennyt tuho on edelleen nähtävissä ja tunnelma aistittavissa. Kivistä ja laavasta koostuva louhikkoalue on kymmenien neliökilometrien laajuinen, ja se on syntynyt tulivuorten räjähdyksissä 1700- ja 1800-luvuilla. Saaren pohjoisosassa on laavavirtojen muodostama luolasto, johon Cesar Manrique on suunnitellut reilun kilometrin mittaisen satumaisesti valaistun kävelyreitin. Toisessa luolassa on maanalainen järvi ja konserttisali.

Cesar Manrique 

(1919–1992) oli saaren oma arkkitehti, joka palasi kotisaarelleen ulkomaisen uransa jälkeen. Hän suunnitteli ja piti huolta, että koko saaren yleisilme mataline valkoisine taloineen säilyy. Kerrotaan hänen itse ajelleen ympäri saarta viemässä talonomistajille valkoista kalkkimaalia. Ovenpielien piti olla siniset tai vihreät, ja näiden lisäksi ainoastaan ruskea väri (esim. katoissa) on sallittu. Hänen itselleen laavakupliin rakentamansa talo on nykyään museona ja on ilman muuta vierailun arvoinen. Myös presidentti Koivisto vaimoineen kävi siellä hänen vieraanaan. Hänen tavaramerkkinsä oli luonnon ja arkkitehtuurin nerokas yhdistäminen ja oikeastaan koko saari on hänen muistomerkkinsä.

Golf ja majoitus

Golfkohteena Lanzarote on varteenotettava vaihtoehto muille Kanarian saarille. Kaksi ruuhkatonta, edullista ja mielenkiintoista golfkenttää ovat hyvät peruselementit golfloman suunnittelulle. Sopimushotellimme sijaitsee Puerto Calero Marinassa, mutta tarvittaessa majoitus järjestyy esim. Puerto Carmen tai Costa Teguise -lomakeskuksiin.