Teneriffa

Nähtävää ja koettavaa

Kanarian saaret sijaitsevat samalla leveyspiirillä kuin Florida ja Egypti. Teneriffa on saarista suurin. Ilmasto tällä ikuisen kevään saarella on läpi vuoden miellyttävän lämmin. Liikunta- ja muita harrastusmahdollisuuksia Teneriffalla riittää. Erilaisia nähtävyyksiä on myös runsaasti; ensimmäisenä mainittakoon tulivuori Teide, joka on koko Espanjan korkein vuori, ja jossa joskus talvella sataa jopa lunta. Vuoren ympärillä on laaja, karun kaunis kansallispuistoalue, jossa on myös runsaasti kasvustoa ja erilaisia eläimiä.

Erilaisia eläinpuistoja on useita. Esim. mahtava trooppinen Loro Parque delfiineineen, miekkavalaineen, pingviineineen, papukaijoineen ym. eläimineen täyttää isojen ja pienten lomatoiveet. Värikkäitä juhlia, kulkueita ja kulttuuritapahtumia on usein – näyttävin ja äänekkäin kaikista on suuri karnevaali helmi-maaliskuun vaihteessa. Kanarialaisille juhlille on ominaista se, että traditioita arvostetaan ja ne halutaan säilyttää elävinä.

Rantaa riittää

Saaren pohjoisosat ovat rehevän vihreitä, mutta eteläosissa sataa harvoin, ja siksi sinne on rakennettu koko ajan lisää hotellialueita. Vanhaan pittoreskiin kalastajakylään Los Cristianosiin on jo kasvanut kiinni Playa de las Américas ja siihen taas jatkoksi Costa Adeje, jotka yhdessä muodostavat merellisen lomametropolin. Rantabulevardin pituus onkin yli 10 km.

Golf ja majoitus

Golfkohteena Teneriffa on mitä mainioin: vain 6 tunnin matkan päässä alue, jossa lämpöä talvella usein yli 20 ja kesällä 25 astetta. Tällä hetkellä käytössä on 7 täysmittaista kenttää; viisi saaren eteläosassa, kaksi pohjoisessa (ja vielä kahdeksas La Gomeran saarella). Kentät ovat melko uusia, vaihtelevia ja hyväkuntoisia, ja golfturismiin saarella panostetaan tosissaan.

Hotellimme on valittu erityisesti golfareita ajatellen, mutta tarvittaessa saatavissa on kymmenittäin muitakin eri hintakategorioiden majoitusvaihtoehtoja.